Lääkkeettömien hoitomenetelmien käyttö on pulmonologiassa hyvin tärkeä. Nämä menetelmät ovat fysiologisia, niillä on laaja vaikutusalue, niiden kautta voi vähentää lääkkeiden käyttöä sekä ne tarjoavat lisämahdollisuuksia estolääkitykseen ja kuntoutukseen.
Tärkeä rooli edellä mainittujen menetelmien joukossa on suolahoidolla eli haloterapialla. Tämän hoitomenetelmän perusteena oli speleoterapia, mikä merkitsee hoitoa suolakaivoksien mikroilmaston olosuhteissa. Kreikaksi tarkoitaa "halos" suolaa, sillä haloterapia on "lääkitseminen suolalla" ja me käytämme siitä nimitystä suolahoito. Perinteen mukaan vanhana aikana oli munkeilla tapana viedä sairaita suolaluoliin, jossa munkit murskasivat stalagmiitteja, jotta potilaat voisivat hengittää sisään suolapitosita ilmaa.
19-luvun puolivälissä huomasi puolalainen teollisuusterapeutti Felix Botchkowski, että suolakaivosmiehet ei sairastunut keuhotauteihin. Vuonna 1843 hän julkaisi kirjan suolapölyn vaikutuksesta. Hänen oppilas Mstislav Poljakowski perusti Krakovin lähelle Velickoon suolahoitolan, joka toimii nykyiseen asti.
Toisen maailmansodan aikana käytettiin Saksassa suolaluolaa muutamia kuukausia pommisuojana. Monet sairaat huomasivat sieltä poistuen, että heidän astma on merkittävästi helpottunut. Saksassa, Sveitsissä, Unkarissa, Bulgariassa ja Jugoslaviassa käytettiin parantolana luonnollisia karstiluolia, koska tutkimustulosten perusteella on myös negatiivisesti varatuilla Ca-ja Mg-ioneilla myönteinen vaikutus.
Entisessä Neuvostoliitossa speleoterapia sai alun vuonna 1968 Karpaateissa Solotvinon kylässä kaivoksen nro. 8 perusteella avatusta allergiasairaalasta. Lääkitsevä vaikutus on todistettu monilla biokemiallisilla, immunologisilla ja mikrobiologisilla tutkimuksilla. Useammat potilaat ovat speleoterapialla saavuttaneet 6 kuukaudesta 5 vuoteen ulottuvan elpymävaiheen.
Suolahoitoa (haloterapiaa) on hoitomenetelmänä käytetty 1980-luvun puolivälistä alkaen, sitä varten rakennetaan erilliset tilat - suolahuoneet (halohuoneet). Poikkeavasti speleoterapiasta, jossa lääkitsevä vaikutus johtuu luonnollisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta, suolahoito (haloterapia) perustuu sumuteterapiaan. Pääasiallisena lääkitsevänä tekijänä toimii aerodispersinen ympäristö, joka on kyllästetty NaCl kuivalla sumutteella suhteessa 0,5 - 12mg/m³ , hiukkasien koko 2-5 µm. Nykypäivänä lääkintälaitteet antavat mahdollisuuden käyttää erilaisten sairauksien tapauksessa erilaisia hoitotoimintoja.
Suolahuoneita rakennetaan erikokoisia, tavallisesti niihin mahtuu 1-25 potilasta. Seinät, katto ja lattia ovat päällystetty suolalla.
Suolahuoneen rakentamiseen sopii käytännössä kaikki kuivat, tuuletuksella varustetut ja hermeettisesti suljettavat tilat.
Suolahuoneen "Iiris" sähkövarustukseen voi valita monia sähkölähteitä, esim.:
Lisäksi suolageneraattoreille (75W), suolahuoneessa lisäntyy valaistus, tuulettimet, äänikeskus, TV jms., joitten teho yhteesä tavallisesti ei ylitä 200W.
Riippuen suolahuoneen suuruudesta ja määrätystä suolahoidon toiminnosta, suolageneraattori käyttää 30-120 grammaa lääketieteellista "Pharma"-suolaa hoitokertaa kohden.